Luova hulluus vaiko hullu luovuus?

Julkaistu 25.1. 2016

Olen vihdoin saanut muutettua työhuoneen. Tai no pari rullallista kankaita vieläkin odottaa kotona siirtämistä, mutta toiminta on käynnissä ja se tapahtuu uudella työhuoneella.
Täällä on ollut ihan huikeeta. Pitkästä aikaa, itseasiassa 2,5 vuoteen, mulla on työmatka.
Ja sit mulla on koti.

Kotona toki tehdään töitä, ei se sitä tarkoita ei sitten millään tavoin, vaan sitä että kaikki muu kuin tietokoneella tehtävä työ voidaan suorittaa, ja suoritetaan, työhuoneella.

Täällä leikataan, ommellaan, puristetaan kehykset. Kotona sitten voi räplätä tietokonetta.

Joka tapauksessa minua on vellonut tunne. Se tunne on se kun uutuustuotteen idea tulee päähän, eikä se sieltä lähde oikeastaan kuin tekemällä se. :D

Viime syksynä valmistin NAPAKYMPPI-kukkarot, jota myytin ennätysmäärä ensimmäisen kolmen päivän aikana siitä kun laitoin ne myyntiin. Joulunakin ne olivat myydyimmät TUPLIS 10 cm-tuplakukkaron rinnalla kyllä myydyin tuote. Nyt minua on jo kalvanut pitkään ikävä tunne, jota en ole voinut täyttää.

Nimittäin meillä maailmassa on iiiihan älyttömän isoja älykännyköitä. On omppuu, on samppaa, on hienoja melkein kuusituumaisia näyttöä, MUTTA EI OLE SUOJAA MIHIN LAITTAA NIITÄ!


Itsekin vaihdoin tuossa joulun alla puhelimeni isompaan, yhdeen markkinoiden isoimpaan. Ongelmaksi muodostui se, että se ei edes mahtunut omaan TUPLIS 10 cm-tuplakukkaroon vaan sille piti tehdä mittatilauksena omansa. Jo ennen uutta puhelinta ja sen jälkeenkin multa jatkuvalla syötöllä kysyttiin pidempää mallia mutta samalla myös yksitaskuista kukkaroa!

Mulla oli vuonna 2014 vielä tuotannossa KYMPPI-kukkaro, jonka jätin pois karsiessani valikoimaa, olin ensin markkinoiden seuraamiseksi valinnut monta mallia, joista sitten parhaimpia aloin työstämään. Ainoastaan KASI-kukkaro on tänä päivänä vielä samanlainen kuin alkuun 2014 kun julkaisin uudet kukkaromallit.
Hansassa nyt joulun alla tuli luokseni eräs nainen, joka sitten tilasi kaksi yksitaskuista kukkaroa isommalle puhelimelleen. Ja näinhän minä tein, tein muutaman ylimääräisenkin, jotta näkisin minkälainen tuo on.. :D

Nyt vaan sitten iski se nimenomainen hulluus: Aikaisempia ommeltavia olisi vaikka kuinka paljon, mutta kun ei malta pitää näppejään erossa uudesta mallista... :P

Uudistetut NAPAKYMPPI-kukkarot tulevat myyntiin pian, nyt täytyy ensin vähän ommella noita TUPLIS 10 cm -tuplakukkaroita ;)

♥:llä Mirka